Nuorisotoiminta

Meripelastusseuran jäsenyhdistykset tarjoavat nuorille jäsenilleen tekemistä ja koulutusta nuorisotoiminnan muodossa. Turun Meripelastusyhdistyksessä nuorisotoiminnan voi aloittaa kolmentoista vuoden iässä. Miehistöön siirrytään virallisesti 18-vuotiaina, mutta jo 16-vuotiaana nuori voi aloittaa miehistöpuolen harjoituksiin osallistumisen.

Nuorisotoimintaa järjestetään Turun Meripelastusyhdistyksessä joka toinen viikko maanantaisin klo 18 alkaen. Talvikaudella koulutukset järjestetään koulutustiloissa Läntisellä Pitkäkadulla ja veneilykaudella harjoitukset pyritään järjestämään aluksilla. Nuorisotoiminnan koulutukset ovat keskimäärin noin kahden tunnin mittaisia, mutta merelle lähdettäessä harjoitusillat saattavat kestää kolme tuntia.

Syksyisin nuoret viettävät viikonlopun mittaisen nuorisopurjehduksen aluksilla harjoitellen ja syventäen vuoden mittaan opittuja taitoja. Nuorilla on myös halutessaan mahdollisuus osallistua valtakunnallisten meripelastustaitokilpailujen yhteydessä pidettäviin nuorten meripelastustaitokilpailuihin.

Nuoret harjoittelevat yleisiä merimiestaitoja, kuten solmuja, navigointia, meriteiden sääntöjä sekä aluksen ohjailua. Nuorisotoiminnan puitteissa pääsee harjoittelemaan myös meripelastustaitoja, kuten pintapelastusta, aluksen hinaamista ja ensiapua. Nuorisokoulutus opettaa tärkeitä vesillä liikkumisen taitoja ja luo hyvän pohjan myöhemmälle toiminnalle vapaaehtoisena meripelastajana.

Haluatko mukaan? 

Ota yhteyttä nuorisovastaavaan: nuoriso(a)tmpy.fi